Osa 10, part one, olkaapas hyvät :) Part two ulos toivon mukaan loppuviikosta!

Ujoudestaan johtuen Moona oli enemmän haaveilevaa kuin menevää tyyppiä, poiketen normaaleista romantiikkatavoitteisista. Hän myös tunsi, ettei oikein osannut ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, elämäntoiveestaan huolimatta..

Sakun ja Minkan rakkaus ei ollut hiipunut, nyt sitä vain osoitettiin hieman rauhallisemmin keinoin kun nuoruusvuosina. Molemmat olivat myös iloisia siitä, että teini-ikäiset lapset antoivat vanhempien kuherrella rauhassa.

Perheen vihrein peukalo oli eittämättä Minjalla, ja hän oli ansainnut jo hopeisen ansiomerkin kuokinnallaan. Minja toivoi, että muutettuaan omaan kotiinsa hänen olisi mahdollisuus jatkaa kasvimaanhoitoa.

Yuurille kaveriksi oli hankittu nuori kultainennoutaja-narttu, Toffee.

Ainakin Netan kanssa se tuli oitis juttuun, vanhempi koirakin innostui heti leikkiin uuden perheenjäsenen kanssa.

Kesäinen ukkosmyrsky sytytti perheen kaukoputken tuleen, mutta Sakun onneksi sade sammutti liekit nopeasti. Ei perheelle kyllä olisi tehnyt tiukkaa ostaa uutta..

Minja pärjäsi hyvin armeijan vihreissä alan rankkuudesta huolimatta, ja nousi pian kouluttajaksi. Salaa mielessään tyttö oli innoissaan, että pääsisi käskyttämään alokkaita ;)

Ylennystään juhliakseen Minja oli pyytänyt ihastuksensa Orlandon treffeille.

Rouva Kurjenkaulakin oli eksynyt keilaamaan :D

"Kiitos mukavasta illasta," Minja sanoi hymyillen Orlandolle. "Kiitos sinulle, oli tosi kivaa," Orlando kuiskasi takaisin, ja rutisti Minjaa lujemmin. Minjan sydän pamppaili koko kotimatkan, eikä hän saanut ajatuksiaan pois miehestä.

Illan hämärryttyä Orlando kävi tuomassa ruusun Niemien oven eteen kiitokseksi treffeistä.

..ja vielä vähän myöhemmin illalla hän hiippaili pihalle salaperäisesti säkki takapuolesta pullottaen :D Eipä mies tainnut edes huomata pihalla shakkia pelannutta Minkaa.. Orlando toi kiitokseksi vielä maton, joka kuitenkin jostain syystä ilmestyi pihalle vasta myöhemmin.

Ajatuksissaan ruokaa tehnyt Saku sytytti eväksen kera hellankin palamaan, eikä paniikissaan osannut hakea sammutinta autotallista.

Moonakin hyppäsi jopa pöydän läpi paniikissaan. Onneksi paikalle kiiruhtanut palomies oli ripeä liikkeissään, eikä hella ehtinyt palaa poroksi ruuan kanssa.

Hetkeä myöhemmin alkoi Minja tuntea kehossaan outoa kihelmöintiä..

..ja kasvoi ensimmäisenä sisaruksista aikuiseksi.

Minjan mentyä vaihtamaan vaatteita Moona karkasi purkamaan oloaan kukkapenkkiin. Toive romanssista jylläsi tytön mielessä, mutta ujous tuli tielle..

"Heippa siskot, tulkaahan käymään! En muuta kauas," Minja kehotti pikkusiskojaan ja rutisti näitä taksin jo tööttäillessä pihalla.

Huikattuaan vielä hyvästit vanhemmilleen Minja asteli hymyssäsuin ovesta ulos, mielessään oma koti ja Orlandon kutsuminen kylään mitä pikimmin..

Pentuja! ;)

Välillä Saku ja Minka osoittivat hellyyttään myös makuuhuoneensa ulkopuolella, joka ei taas saanut hyvää palautetta tyttäriltä..

Vanhempien hellyydenosoitukset häipyivät mielestä, kun Mira sai kuulla tulleensa valituksi perijäksi. Ensijärkytys vaihtui innostukseksi, ja tyttö päätti oitis lähteä katsastamaan aviomiestarjontaa Stadiin.

50-luvun kuppila vaikutti melko tyhjältä, joten Mira kulutti aikaansa pelikoneen ääressä odotellessaan ehdokkaiden ilmestymistä.

Tämän ihan mukiinmenevän näköinen miekkonen (jonka nimi on kadonnut mielestäni) jututti Miraa hetkisen, mutta poistui yllättäen paikalta sanaa sanomatta.

Illan pimettyä paikalle sattui myös tyylikkäästi trenssitakkiin pukeutunut vampyyri :D

Muuten kahvila oli kuitenkin varsin autio, joten Mira päätti siirtyä seuraavaan paikkaan.

Vaikka oli arki-ilta, Mira oli päättänyt lähteä katsastamaan Bileys Pureuksen. Ehkä hän voisi samalla juhlia täysi-ikäisyyttään parilla paukulla..

"Olepa hyvä!" pirteä ääni sanoi ja värikäs juoma asetettiin Miran eteen. Katsahdettuaan ylös Miran henki salpautui, miten komea baarimikko paikassa olikaan! Mutta tuskin hän minusta kiinnostuisi..

"Mitäs noin nätti tyttö täällä yksin tekee?" tiskille tullut vanhempi mies uteli Miralta. Hän päätti jättää moiset kommentit omaan arvoonsa, ja keskittyi toiseen drinkkiinsä.

Toisen juoman jälkeen Mira tunsi itsensä hieman rohkeammaksi, ja uskaltautui juttusille tuon komean baarimikon kanssa. Mies vastaili kärsivällisesti Miran uteluihin, vaikka näyttikin huvittuneelle hiprakkaisesta tytöstä.

Pian Mira uskaltautui jopa tanssilattialle, mutta valitsi tanssipartnerikseen miehen, joka ei lämmennyt teinitytön mooveille. 

Lopulta Antiksi esittäytynyt baarimikko ja tuo vastahakoinen tanssipartneri tilasivat tytölle taksin ja myös pitivät huolen, että tämä pääsisi kotiovelle asti. Taksiin istuttuaan Mira vasta tajusi, miten väsynyt oli.

Siskonsa auttamana Mira pääsi kömpimään sänkyyn, ja nukahti samantien, uudesta tuttavuudestaan uneksien.

Toffeen ja Netan hyvin alkanut toveruus vaihtuikin tappeluun, jonka voitti yllättävästi Netta vanhuudestaan huolimatta.

Valitettavasti koirat eivät ehtineet enää lämmitellä välejään uudelleen, sillä oli Netan aika siirtyä ajasta ikuisuuteen. Koko perhe sekä muut koirat jäivät suremaan pitkään talossa asunutta lemmikkiä..

Minjan lähdettyä Mira oli kiinnostunut puolestaan kasvimaanhoidosta, ja keräsi innoissaan siskonsa aikanaan istuttamia kurkkuja ja tomaatteja. Samalla hänellä oli hyvin aikaa haaveilla ihanasta Antista..

Myös Yuuri kuritti poloista Toffeeta, mutta koirien välit pysyivät onneksi hyvinä tappelusta huolimatta.

Samana yönä Toffee alkoi saattaa maailmaan koirasuvun kolmatta sukupolvea.

Perheeseen syntyi kaksi valkoista pentua, uros Tappi sekä naaras, Tipa.

Mira huomasi pennut aamulla, ja vietti pitkät tovit näitä hellien ja paijaten.

Pian Miran oli kuitenkin jätettävä karvakuonot ja kavuttava hermostuneena kimppakyydin kyytiin, aloittamaan ensimmäistä työpäiväänsä vuosikirjan toimittajana.

Myös Moona aloitti työuransa tuntia myöhemmin, hän puolestaan musiikkiuralla levykaupan myyjänä.

Mira teki valitettavasti väärän päätöksen työtehtävässään jo ensimmäisenä päivänään, ja sai potkut..

Mira kertoi asiasta isälleen lounaalla. "Älä huoli tyttöseni, kaikki tekevät virheitä," Saku lohdutti. "Ei kuitenkaan kannata luovuttaa ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen!" Sakun sanat piristivät Miraa hieman, ja vain muutamaa päivää myöhemmin hän haki ja pääsi takaisin unelmauralleen.

Minka jatkoi edelleen tasaista nousuaan talousuralla, talousneron titteli ei ole enää kaukana.

Moona pärjäsi siskoaan paremmin ensimmäisenä päivänään, ja sai oitis ylennyksen.

Urakehityksestään ansaitun minigolf-radan avulla Minka keräsi tarpeellisia karismapisteitä, ja oli puttailu myös mukavan rauhoittavaa puuhaa.

Ryo harmaantui myös, ja sai jäädä eläkkeelle turvallisuusuralta. Harmi vain, että sen elämänkumppani ei ollut enää seuraa pitämässä..

Minja oli tullut käymään lapsuudenkodissaan, vaihtaakseen kuulumisia ja..

..esitelläkseen jo varsin mukavankokoista vauvakumpuaan. Minka oli haljeta onnesta, ensimmäinen lapsenlapsi tuloillaan!

"Vau, miten iso sun maha jo on!" Mira huudahti nähdessään siskonsa. Minja vain hymyili ja alkoi sitten kertoa innoissaan, miten he olivat muuttaneet yhteen Orlandon kanssa ja alkaneet perustaa perhettä..

Mira kuunteli kiinnostuneena, mutta pian hänen hymynsä muuttui haikeaksi. Milloin hän saisi kokea samanlaista onnea kuin siskonsa?

---

Comments make me happy ^^