Ilmoitusluontoista asiaa; tämä ja seuraavana tuleva osa Minjan elämästä saattavat olla hetkeen viimeiset, opinnäytetyön viimeistely on käsillä ja pitää myös valmistautua maaliskuussa olevaan intensiivikurssiin Portugalissa. Mutta katsotaan, ehkä ehdin saada vielä osan 12 ulos ennen sitä :) Ilmoitan kun tiedän paremmin!

Osaan ->

Mira oli saanut ylennyksen, ja tätä vastaan tullut Antti onnitteli rakastaan lämpimällä halauksella.

Halauksen jälkeen Antti alkoi yllättäen puhua; "Mitäs sanoisit.."

"..jos mentäisiin kihloihin?" Antti kysyi polvistuessaan nopeasti Miran eteen ja aikaistessaan samettisen rasian.

"Voi kulta, se on ihana! Höpsö, tietysti menen kanssasi kihloihin," Mira huokaisi ihastuksissaan katsellessaan sormessaan komeilevaa sormusta.

Antti oli onnensa kukkuloilla, ja nuori pari halaili toisiaan vielä pitkän tovin ennen sisälle siirtymistä.

Kihlajaisillalliseksi Antti päätti valmistaa kuorrutettua hummeria, hän halusi esitellä kokkaustaitojaan myös Miran vanhemmille.

"Oikein mainiota hummeria," Minka kehui perheen maisteltua ateriaansa. "Ja onnea teille kihlauksesta," hän lisäsi hymyillen. Sakukin nyökkäsi hyväksynnän merkiksi.

"Todella hyvää," Mirakin myönsi ja hyväili hellästi Antin kättä.

Vanhusten vetäydyttyä omaan huoneeseensa nuori parikin pääsi nauttimaan kahdenkeskisistä hetkistä ja juhlistamaan kihlausta omalla tavallaan..

Perheen vanhimman koiran Ryon poismeno tuli yllättäen, mutta nyt se pääsisi kumppaninsa Netan luo jälleen.

Antti ei ollut vielä löytänyt haluamaansa työtä lainvalvonnan saralta, joten hänellä oli aikaa valmistella kasvimaa uusia istutuksia varten.

Leikkisänä persoonana Antti nautti myös suunnattomasti lumen paljoudesta, ja halusi rakentaa etupihalle lumiukon vartioimaan taloa.

Lumiukon teko sai jäädä hetkeksi, kun Antti riensi tervehtimään tätä tontille eksynyttä komistusta.. Sukuun!

Miksi mun simit rakentaa aina näitä piru-ukkoja.. -_-'

Eräänä aamuna Mira sai herätä yllätykseen, kun parin esikoinen ilmoitti olemassaolostaan. "Hei kulta, tulehan katsomaan.."

Huomatessaan rakkaansa vauvamahan Antti kaappasi tämän syleilyynsä, onnenkyyneleitä molempien silmissä.

<3

Puettuaan vaatteet päälleen Mira riensi kertomaan ilouutiset vanhemmilleen. "Onneksi olkoon," Minka sanoi halatessaan tytärtään. "Tiedät varmaan, minkä aika nyt on?" Mira nyökkäsi.

 

Ennen lapsen syntymää oli vielä juhlittava häitä, ja Mira riensi oitis soittamaan siskoilleen. Pienimuotoiset juhlat vietettäisiin jo samana päivänä.

Kevät alkoi olla jo sen verran lähellä, että seremonia pystyttiin pitämään ulkona. Mira oli löytänyt söpön lyhyenmallisen hääasun, joka ei myöskään puristanut kasvanutta vatsaa.

Saanko esitellä, Antti ja Mira Niemi! Voitte suudella morsianta :)

"Ihanaa, että pääsit tulemaan," Mira sanoi halatessaan isosiskoaan seremonian jälkeen. "Onneksi olkoon, pikkusisko."

Minja odotti jo toista lastaan, ja hänen vatsakumpunsa oli jopa isompi kuin Miran. "Tulkaahan katsomaan Oskua ja uutta tulokasta," Minja vannotti siskoaan.

Sitten siirryttiin sisälle kakkua leikkaamaan. Antilla oli oma näkemyksensä siitä, miten herkkua syötetään vaimolle.. Mira onneksi vaan nauroi pyyhkiessään kermaa suupielistään. 

Kakku maistui myös muille, ja samalla vaihdettiin kaikkien kuulumiset viime kuukausien ajalta.

Minja intoutui jälleen esittelemään jonglööritaitojaan, jotka olivat vain parantuneet sitten teini-iän.

Pian pihassa tööttäili limusiini, jonka Saku oli tilannut tyttärelleen ja tämän tuoreelle siipalle. Pari pääsi hemmoteltavaksi läheiseen kylpylään.

Palattuaan kotiin rentoutuneina ja onnellisina tuore aviopari nautti loppuillan toistensa seurasta sohvalla, tulevaisuudesta haaveillen.

Se aiemmin esitelty komistus, sittemmin Antin hyvä ystävä, lahjoitti perheelle uuden teeveen :D (hänen itsensä nimi on Riki, en tiedä miksi kutsui Anttia sillä nimellä..)

Mira nautti edelleen suunnattomasti pianonsoitosta, ja Antti kuunteli mielellään vaimonsa taidokasta pimputtelua.

Perheeseen liittyi jälleen uusi koira, Brownie, kaveriksi Tipalle.

Haluttu työpaikka oli viimein löytynyt, ja Antin täytyi alkaa kohottaa kuntoaan että jaksaisi rankalla alalla. Alku aina hankalaa..

Synnytyksen lähestyessä Miran äidinvaistot alkoivat herätä, ja perheen koirat saivat entistä enemmän huomiota hellittävää etsivältä naiselta.

Mira itse sai entistä enemmän huomiota mieheltään, Antin silmissä hänen viimeisillään raskaana oleva rakkaansa ihan hehkui.

Mira halusi olla mahdollisimman hyvä äiti tulokkaalle, ja pänttäsi kaikki kirjastosta löytämänsä lastenhoito-oppaat pariinkin otteeseen.

Antti lähti hymyssäsuin aloittamaan ensimmäistä työiltaansa, viimein hän pääsisi tavoittelemaan unelmaansa!

Sakun vanhuusiällä aloittama romaani oli viimein valmis, ja siitä tuli heti myyntihitti. Saku sai itsekin yhden kappaleen, joka sai kunniapaikan perheen kirjahyllystä.

Antin motivaatio työhönsä näkyi, ja hän sai ensimmäisen ylennyksensä ensimmäisenä iltanaan. Myös Brownie oli aloittanut työt turvallisuusalalla, ja Antti oli iloinen, että sai tehdä töitä apunaan oma koiransa.

Seuraavana aamuna ennen auringonnousua Mira heräsi outoon tunteeseen vatsassaan, ja joutui nousemaan vaikka olisi mielellään vielä jatkanut uniaan.

Noustuaan ylös outo tunne kuitenkin yltyi kivuksi, ja Mira tajusi synnytyksen alkaneen.

"Aaaaauuuhh, sattuu!!" Mira huusi tuskissaan.

Huudot saivat paikalle myös Miran vanhemmat. Ja tuleva isä? Hän jatkoi tyynen rauhallisesti sängyn petaamista..

Synnytys oli kuitenkin nopeasti ohi, ja pian Mira piteli sylissään esikoispoikaansa. Antti tuntui edelleen olevan muissa maailmoissa. "Kulta, katsohan tätä.."

Vasta sitten Antti tuntui heräävän transsistaan ja tajuavan tulleensa isäksi. "Oho, vauva. Vauva!" hän huudahti.

"Niin, meidän vauvamme Aleksi," Mira sanoi ja asetteli tulokkaan varovasti Antin syliin. Tulokas näytti perineen punaiset hiukset, isänsä ihon ja suvulle ominaiset siniset silmät. 

"Minun pieni poikani," Antti kuiskasi haltioissaan pidellessään lastaan ensi kertaa sylissään.

Myös Sakun tulokas sai kierrettyä heti pikkurillinsä ympärille, ja tuore ukki oli hoitamassa poikaa joka välissä. Vanhempien ja Minkan mentyä töihin Saku jäi muitta mutkitta hoitamaan pienokaista.

En jaksanut vielä rakentaa uutta taloa, mutta sisustusta päätin hieman muuttaa.

Vanhusten huone muunnettiin lastenhuoneeksi.

Vanhusten huone puolestaan siirtyi yläkertaan.

Synnytys ei tuntunut vaikuttavan Miran työintoon, jo ensimmäisenä työpäivänä äitiysloman jälkeen hän palasi kotiin ylenneenä. Mira on nyt muistokirjoitusten kirjoittaja.

Antti palasi kotiin samaan aikaan, rankasta päivästä hielle haisevana. Suihku ei kuitenkaan ollut niin tärkeä, etteikö mies olisi ehtinyt käydä tervehtimässä nukkuvaa poikaansa.

Brownien ja Tipan leikit saivat monta hihittelevää katsojaa..

Vanhempien ollessa kotona työnjako oli usein tämä: Antti huvitteli pelaten tietokoneella tai katsoen teeveetä, Miran hoitaessa Aleksia.

Mira ei kuitenkaan kantanut kaunaa miehelleen, olihan tämän työ hänen omaansa rankempaa ja vapaa-aika oli tärkeää. Kotona ollessaan Mira käytti mielellään aikansa Aleksin kanssa oloon, olihan hän jo usean tunnin ajan päivässä poissa kotoa jolloin ei voinut nähdä poikaansa.

Vielä töissäkäyvänä Minka oli jäänyt muita hieman etäisemmäksi lapsenlapsensa kanssa, mutta hän uskoi voivansa korvata menetetyt hetket kunhan saavuttaisi uransa huipun.

Vielä alkukevään päivinä Leutolaaksoon osui rankka lumipyry, joka sai Miran pudistelemaan päätään. Lisää lumenluontia!

Antin reaktio yllättävään lumipyryyn oli aivan päinvastainen.. :D

Eräänä päivänä koitti aika Aleksin kasvaa hieman isommaksi. Kasvua olivat juhlistamassa vain isovanhemmat, Mira oli juuri ehtinyt lähteä töihin ja Antti oli mennyt päiväunille ennen iltavuoroaan.

Pojasta kasvoikin oikea hurmuri :) Näyttäisi siltä, että silmät ovat Minkan tummemmansiniset. Aleksin horoskooppimerkki on kalat, luonnepistein 7-3-10-3-7.

Uniltaan herännyt Antti ehti vielä opettaa poikaansa hetken pottailun saloissa. "Olehan sitten kiltti ukille, kun isi menee töihin, jookos?"

Kiltisti poika olikin, ja mahtimaidon avustuksella Saku opetti pojan nopeasti puhumaan. Saku oli hämmästynyt Aleksin nopeasta oppimisesta.

Opetushetken jälkeen oli unien aika. "Nuku hyvin," Saku sanoi ja antoi pusun pojan otsalle. "Heippa paapa," Aleksi vastasi, saaden Sakun hymyilemään ylpeänä.

Töistä tultuaan Mira sai ilokseen huomata, että Aleksi nukkui vielä. Hän ehtisi nyt kartuttaa hetken karismataitojaan.

Pian lastenhuoneesta alkoi kuitenkin kuulua itkua, ja Mira lähti päästämään Aleksin kehdosta. "Ääti!" poika huudahti innoissaan. "Voi että, ukki on tainnut opettaa sinulle jo puhumista!"

Mira ei halunnut jäädä paitsi poikansa opetuksesta, ja päättikin aloittaa samantien kävelyharjoitukset.

Seuraavaksi tosiaan se luvattu katsaus Minjan elämään. Osa on jo kuvattu, eli se ilmestynee tämän viikon aikana :) Sitä odotellessa, kommentit on kivoja!