"No niin, teehän tarpeet pottaan," Saku kehotti Moonaa. Mira odotteli kiltisti vuoroaan kehdossa, onneksi edes yksi lapsista ei ollut marisija luonteeltaan.

Netta haukotteli makeasti, taas teeveen äänet olivat herättäneet sen kesken makoisten unien. Mutta sisällä oli niin paljon mukavampi nukkua kuin ulkona kopissa..

Minnekäs Antto suuntaakaan?

Läheiseen eläinkauppaan, Netalle päätettiin viimein hankkia uusi kumppani.

Hetken ympärilleen katseltuaan Anton silmiin osui leikkisän oloinen akita-koira, Ryo. Iloinen koira vei oitis Anton sydämen.

Mukaan lähti myös kaulapannat molemmille koirille, siltä varalta että ne joskus karkaisivat.

Antto tapasi myös tämmöisen viehättävän neitosen, mutta Ryon vaativa haukunta sai miehen pian palaamaan kotiin.

Ksylofoni oli sekä Moonan että Miran lempilelu, ja toinen joutui usein harmissaan katsomaan vierestä toisen leikkimistä.

Mira kuitenkin löysi jotain muuta kiinnostavaa..

"Söitpäs sinä nopeasti!" Saku ihmetteli, kun Moona pyrki jo pois syöttötuolista Miran vasta aloitellessa annostaan.

Miralla ei ollut mikään kiire, hän nautti mielellään hedelmäsalaatin eri mauista katsellen samalla muun perheen puuhia.

Ryolle oli hankittu töitä turvallisuusalalta, ja se saikin ylennyksen jo ensimmäisenä päivänään. Etevä koira!

Anton poislähtö tuli varsin yllättäen. Hetken hän katseli pettyneenä tyhjentynyttä tiimalasia, mutta lähti lopulta sopuisasti, pääsisihän hän viimein rakkaan Sallansa luo.

Paikalle sattunut Minja sortui kyyneliin, hänestä oli tullut hyvin läheinen ukkinsa kanssa ja tämän poismeno oli kova isku.

Minja meni herättämään isänsä ja kertoi suru-uutiset tällekin. Halatessaan tytärtään Saku pysyi tyynenä, mutta tämän lähdettyä huoneesta puhkesi hänkin kyyneliin.

Minka heräsi miehensä nyyhkintään, ja kuultuaan uutisen kaappasi tämän halaukseen. "Kyllä tästä selvitään," hän kuiskasi. Muutama kyynel putosi Minkaltakin, Antosta oli tullut hänelle kuin toinen isä.

Sinä yönä Minja nukkui ukkinsa sängyssä, muistellen kaikkia hyviä hetkiä tämän kanssa ennen nukahtamistaan.

Yhh, olenkohan syönyt jotain sopimatonta, Minka mietti kun vatsassa möyri inhottavasti ja ruoka tuntui pyrkivän ulos.

Nyt vasta tajusin katsoa Minjan repun, ja siellähän oli aika mukavasti tavaraa :D Kaikki muu meni myyntiin paitsi toinen piano.

"Hyvä tyttö, hienosti kävelit!" Minka nautti suunnattomasti saadessaan opettaa tytöille tarvittavia taitoja.

Pahaa-aavistamaton Netta nukkui rauhallisesti, kun taustalla eräs pikkutihu hämmensi tämän ruokakuppia..

Pelin mielenkiintoisia generointeja osa 2 :'D Tuommoinen asu vieläpä..

Ulos eksynyt Moona oli haltioissaan pihalla lentelevistä perhosista. Niin kauniita ja värikkäitä!

Hyvä hyvä, Minka ^^

Aiempi pahoinvointi palasi, tällä kertaa pahempana ja vihlovan kivun kanssa. Saku kiidätti Minkan sairaalaan, missä he saivat tietää menettäneensä lapsen, jota Minka ei ollut tiennyt odottavansa.

Uutinen oli pettymys molemmille, mutta Minka ei tehnyt samoin kuin Salla ja työntänyt Sakua kauemmas, vaan haki sen sijaan mieheltään läheisyyttä. Yhdessä he pääsisivät asian yli helpommin.

Ilouutisiakin oli luvassa, kun vielä samana iltana koitti Minjan aika siirtyä teini-iän tuskaan.

Saku oli herännyt nostamaan kaksoset kehdoistaan, oli heidänkin aikansa kasvaa hieman isommiksi.

Minja säilyi kauniina, ja arpa soi hänelle perhetavoitteen. Edesmenneen mumminsa tapaan tyttö haaveilee kultavuosipäivästä. Minjan pään saavat kääntymään hyväkuntoiset brunetit, ja hajua hän ei voi sietää.

Kaksosistakin kasvoi oikein somia tyttöjä. Tyttömäisempi Mira halusi välttämättä lainata isosiskonsa huulikiiltoa ja ripsiväriä.

Isovanhempien tyhjilleen jäänyt huone muunnettiin kaksosten omaksi sopeksi.

Minka harmitteli, ettei ollut nähnyt tyttäriensä kasvua, muttei voinut olla hymyilemättä onnellisesti. Lapset kasvavat niin nopeasti!

Seuraavana aamuna tytöt lähtivät kouluun jännittynein tuntein. Jännitystä hieman laimensi, että isosisko-Minja oli vielä samassa koulussa, vaikkakin nyt lukion puolella.

Kasvustaan huolimatta Minja ei ollut menettänyt leikkisyyttään, hän huvitteli edelleen mielikuvitusleikkien parissa. Nykyisin ajanvietteeksi kelpasivat kyllä tietokonepelitkin.

;)

Ehkäpä Niemien talossa on pian myös pienempiä tassuttelijoita..

Huomaa, että Minjan ja Moonan luonteet ovat identtiset :P Moonan lempipuuhaa oli puolestaan sängyllä pomppiminen.

"Mm, kulta.. pitäisikö meidän.. siirtyä makuuhuoneen puolelle?" Minka mumisi miehensä intohimoisten suudelmien lomasta.

"Öh, joo, todellakin! Get a room!!" Minja tokaisi nähtyään vanhempiensa puuhat ja irvisti. Naureskellen tyttärensä häveliäisyyttä pari siirtyi oman huoneensa rauhaan.

Vanhempien lempi oli kuitenkin herättänyt Minjan sydämessä kaipuun omasta kullasta, ja koska seuraavana päivänä oli lauantai, hän pyysi ennustajaeukon kylään. Eukko katsoi hyväksyvästi 5000 simoleonin maksua, ja alkoi manailla kristallipalloaan hieroen.

Taivaalta tipahti tummahipiäinen punapää, Antti. Minja kätteli miestä ujosti.

Hetken jutusteltuaan pari huomasi omaavansa paljonkin yhteistä, kuten leikkisyyden. He viettivätkin monta tovia palloa heitellen ja samalla tutustuen toisiinsa.

Ujoudestaan huolimatta Minja uskaltautui myös pieneen flirttiin. Hän oli helpottunut, että Anttia tuntui ujostuttavan myös.

Treffit päättyivät kaverillisissa merkeissä, mutta Antti hyväksyi Minjan pyynnön jäädä vielä illalliselle. Moona katsoi kummissaan siskonsa seuralaista. Eiks toi oo yhtä vanha kun isä? hän mietiskeli.

Sakukin katseli tyttärensä seuralaista hieman varautuneesti, mutta päätti antaa asian mennä omalla painollaan. Kyllä Minja oli jo tarpeeksi iso päättämään omista asioistaan.

Sakun uran huippu alkoi olla jo lähellä, ja viimeisiä mekaniikkapisteitä hän keräsi isänsä jättämällä operointiharjoittelupöydällä. Nuken sisältä löytyi mitä kummallisempia esineitä! Mutta on tämä kyllä mukavaa vaihtelua siihen ainaiseen Tee-se-itse-kirjaan.

Parin lukuisista yrityksistä huolimatta Minka ei ollut tullut enää raskaaksi, ja hän päätti varata ajan lääkärille ja selvittää, mikä oli vikana.

Noin tuntia myöhemmin Minka asteli autolle ajaakseen sairaalalle, jännityksestä täristen. Entä jos hän ei pystyisi enää saamaan lapsia?

Netta saavutti palvelu-uran huipun. Hyvä!

Lääkäri oli varmistanut Minkan pelon: hän ei pystyisi enää saamaan lapsia. Kotiin päästyään Minka veti Sakun parin makuuhuoneeseen ja katsoi surullisena lattiaan. Selitettyään lyhyen version lääkärin puheesta hän huokaisi syvään, "En siis voi saada enää lapsia.." Muutama kyynel vierähti Minkan poskille.

Saku nosti Minkan kasvot itseään päin ja pyyhkäisi kyyneleitä tämän poskelta, "Hei, älähän nyt itke. Ei tämä mikään maailmanloppu ole. Sitä paitsi, onhan meillä jo kolme ihanaa tytärtä," hän lohdutti vaimoaan.

Minka halasi miestään tiukasti ja pyyhi loput kyyneleensä. Olihan heillä tosiaan jo kolme ihanaa lasta joita rakastaa. Toki uutinen oli masentava, mutta Sakun sanat olivat kohottaneet Minkan mielialaa huomattavasti.

"Kuka ihme on heittäny näin ruman saappaan meidän lampeen," Minja mutisi närkästyneenä. "Ei isäkään käytä tämmöisiä.."

Minjan mahassa lepatteli perhosia: Antti oli pyytänyt hänet treffeille Stadiin!

"Hei, hauska nähdä taas," Minka sanoi ja halasi Anttia. "Samoin sinua."

Molemmilla oli kova nälkä, joten yhteistuumin päätettiin syödä illallista ensin. Tuo komistuskin oli jälleen täällä, ja yritti päästä mukaan parin keskusteluun viereisestä pöydästä :D

Syönnin jälkeen Antti meni käymään WC:ssä, ja Minja vaihtoi muutaman sanan tuon Orlandoksi itsensä esitelleen miekkosen kanssa. Ehkä hänet voisi esitellä siskoille myöhemmin..

Antin palattua pari päätyi tanssimaan hitaita. Edes paikan melko menevä musiikki ei heitä haitannut.

Pian Minja huomasi nojaavansa lähemmäs Anttia, ja pari jakoi ensisuudelmansa keskenään.

Alkoi kuitenkin olla jo myöhä, ja Minja joutui harmissaan lähtemään kotiin. Antti jäi odottelemaan taksia tämän kanssa. "Mulla oli tosi kivaa tänään," Minja myönsi, ja sai Antilta säteilevän hymyn. "Niin minullakin. Toivottavasti nähdään taas pian," Antti myönsi. 

Vaihdettuaan jäähyväishalit ja -pusut Minja istui taksiin ja vilkutti vielä ikkunasta Antille. Hymy ei lähtenyt tytön kasvoilta koko loppuiltana.

Yömyöhällä Antti hiipi Niemien tontille ja jätti kauniin ruusun kiitokseksi ihanista treffeistä.

Salla oli osoittaunut varsin ärhäkäksi aaveeksi, kummittelun kohteeksi joutuivat etenkin perheen nuorimmaiset..

Money money money.. Minkakin yleni jo apulaisosastopäälliköksi, ja etenkin ansaittu bonus oli naisen mieleen. Huomaa lasittunut katse.. :D

Kun Netta oli viety rokotettavaksi, oli eläinlääkäri varmistanut että tämä odotti pentuja. Raskaus vei myös Netan voimat tavallista nopeammin, eikä se usein jaksanut siirtyä edes sisätiloihin nokosille.

"Hyvää yötä pikkuinen, kauniita unia," Saku kuiskasi peitellessään Miraa. Hän rakasti kaikkia tyttäriään, eikä olisi voinut toivoa ihanampaa perhettä.

Minja oli Anton kuoltua ottanut kasvimaanhoidon tehtäväkseen, ja pronssinen ansiomerkki tulikin melko nopeasti.

Tällä kertaa tomaatteihin saatiin hieman vaihtelua, ja Minja istutti kasvimaalle kurkkuja ja mansikoita.

Talvi oli jälleen tullut, ja Niemien talo peittynyt paksuun lumivaippaan.

Sisällä oli kuitenkin lämmintä, ja otollisempaa Netallekin saattaa ensimmäinen pentueensa maailmaan.

Maailmaan putkahti kolme valkeaa pentua, kaksi urosta ja yksi naaras. Vielä on vaikea erottaa kuka on kuka.. Karvakorvat saivat isänsä mukaan japanilaisvaikutteiset nimet: Shiro (naaras), Yuuri ja Yuki (urokset).

Niinikään tyhjillään ollut lastenhuone sisustettiin omaksi sopeksi pennuille.

Moona oli tehnyt lumiukon vartioimaan taloa. "Huh, tulipas siitä pelottava!" hän tuumi, "vähän isän näköä.."

Pennut olivat koko perheen silmäteriä, ja koulusta tai töitä tuodut kaveritkin riensivät usein heti leikittämään pienoisia.

Talo raikui hurraahuudoista, kun koulu suljettiin rankan lumipyryn johdosta. Läksyt eivät kuitenkaan olleet lasten mielessä..

Moona ja Mira halusivat nauttia lumenpaljoudesta, eihän koskaan tiennyt milloin se sulaisi pois. Minja tyytyi sen sijaan pysyttelemään sisätiloissa, hän ei liiemmin välittänyt lumesta ja pakkasesta.

Saku palasi töistä uransa huipulle ylenneenä :) Ensimmäinen platinahauta taattu! (miehen uudeksi elämäntoiveeksi tuli muuten melko samankaltainen kuin edellinen, nimittäin seikkailu-uran huippu: tähtirosvo)

Tytöt uppoutuivat lumileikkeihinsä ehkä vähän liian pitkäksi aikaa, ja Moona ehti palelluttaa itsensä. Saku patisti tytön lämpimään kylpyyn, jonka jälkeen kaikki käpertyivät sohvalle kuuman kaakaokupposen kanssa. 

Ensi kerralla sitten luvassa jo perijä-äänestystä :) Joko seuraavaksi tai ensi osan jälkeen teen pienen koosteen sukupolven ei-perijöistä. Comments make me happy!